etusivulle

Archive for the by Tiina S. Category

Miten se onkin niin, että mukavien asioiden päättämistä haluaa vielä hetken lykätä. Vuotta 2011 en kuitenkaan voinut pitkittää, vaikka mieli ehkä olisi tehnytkin. Niin paljon kaikkea huippujuttuja vuosi piti sisällään. Eilen kuitenkin olisi ollut toistaiseksi tähän tietoon viimeisen blogipostaukseni vuoro bongattua.fi –sivustolla, mutta päätin tehdä tämän päätöspostauksen vasta tänään. Mikä olisikaan parempi tapa ”taputella tämä [...]

Ajattelin näin ajankohtaisen alennusmyyntien kunniaksi jakaa teille muutamia vinkkejä, joilla selviytyy niin kamalasta ryysiksestä ja yleisestä jonottelusta kuin tavarapaljoudestakin. Jos ei ihan ilman hermojen menetystä niin ainakin vähemmällä kiukulla.
Ensinnäkin kannattaa syödä hyvin ennen kaupoille suuntaamista. Mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin shoppaileminen tyhjällä vatsalla. Vähemmästäkin kiukkuuntuu. Sopivan aamupalan tai lounaan lisäksi laukkuun kannattaa varata ainakin [...]

Oi, olipa taas kerrassaan ihana joulu.  Vietimme joulun vanhempiemme luona, joten ainoastaan kuusi muistuttaa meille nyt jo ohimenneestä joulusta täällä Jyväskylässä. Aatonaattona ajelimme Saarijärvelle, jossa illalla jo saimmekin maistella kinkkua ja kastaa vaaleaa leipää kinkkuliemeen. Kinkkuliemestä nauttiminen on jo pienestä pitäen ollut ensimmäinen joulun herkkuhetki, jota seuraa aaton aamun riisipuuro. Minun mielestä joulupöytään kuuluvat ehdottomasti [...]

Selailin tuossa taannoin blogeja  ja inspiroiduin Arjen Iloa –nimisestä blogista. Minut hurmasi täysin blogissa esillä olleet hamahelmistä tehdyt, suloiset pöllöt!  Eipä aikaakaan, kun tieni vei eri askartelukauppoihin ja hamstrasin itselleni mukavan kasan erivärisiä helmiä. Aluksi ostin neonpinkkejä ja nuden värisiä helmiä (1,50 e/ pussi BR-leluista, Forumin 1.kerroksesta). Sitten tuumasin, että nämä ovat vähän outoja värejä [...]

Muistan, kuinka vuosia sitten toivoin, että olisi vaihteeksi musta joulu. Tänään, syksytakissa ja ilman pipoa ja hanskoja, ulkona viilettäessäni, oli minulla hieman surullinen mieli. Toivoisin lunta. Niin paljon, että vihreä nurmi peittyisi ja puiden oksat myös.  Toivottavasti “maalla”, kotikotonani, jonne jouluksi matkustan, olisi edes hieman lunta. Tuntuu niin pimeältä ilman sitä.
Ehkä säästä johtuen, en ole [...]

footer