etusivulle

Archive for the tuotteet Category

En ennen ollut ”kello-ihmisiä”, ennen tätä vuotta minulla ei ollut ainuttakaan kelloa. Lapsuudesta muistan, että minulla oli hieno digitaalinen turkoosi Minni Hiiri – kello, joka oli minulle Ameriikasta asti tuotu. Muistan myös haaveilleeni ala-asteikäisenä sormuskellosta, mutta päätynyt myöhemmin ostamaan kaulassa riippuvan kellon. Näiden vuosien jälkeen olen joko kulkenut vailla tietoa tarkoista kellonajoista tai myöhemmin katsonut [...]

…ja vähän Äänekoskellakin. Torstaina päätin ekstemporee lähteä kotikotiini, kun kerran kyydillä pääsi. Liian usein mietin monta kertaa pitäisikö tehdä jotain tai sanon ei, kun aikaa valmistautua on vähän. Mutta olen iloinen, että nyt lähdin! Perjantaina tein vielä hieman töitä ja kahden jälkeen suunnistin mummoni luo. Siinä tovi rupateltiin kaikkea mukavaa ja haettiin pyykit narulta kuivumasta. [...]

Aloitin silmänympärysrasvan säännöllisen käytön vasta vähän aikaa sitten, kun luin Ostolakossa – blogin Virven ylistyspostauksen Pirkka silmänympärysvoiteesta. Myös ystäväni oli suositellut kyseistä tuotetta minulle, joten päätin ottaa sen testiin. Koska olen kosmetiikan osalta hyvin kokeilunhaluinen, ostan melko harvoin samaa tuotetta kahta kertaa.
Nyt olen kuitenkin löytänyt pari tuotetta, joista on tullut meikkipussin luottotavaroita. Toinen niistä on [...]

Nämä söpöydet löytyivät Mini- Laukusta.

footer