Selailin tuossa taannoin blogeja ja inspiroiduin Arjen Iloa –nimisestä blogista. Minut hurmasi täysin blogissa esillä olleet hamahelmistä tehdyt, suloiset pöllöt! Eipä aikaakaan, kun tieni vei eri askartelukauppoihin ja hamstrasin itselleni mukavan kasan erivärisiä helmiä. Aluksi ostin neonpinkkejä ja nuden värisiä helmiä (1,50 e/ pussi BR-leluista, Forumin 1.kerroksesta). Sitten tuumasin, että nämä ovat vähän outoja värejä pöllöjä ajatellen ja ostin Prismasta paketin perusvärisiä hamahelmiä (musta, valkoinen, keltainen, vihreä, sininen ja punainen) 5,50e. Ei tosin vieläkään tarpeeksi pöllömäisiä värejä, joten Tiimarista lähti sitten mukaan vielä tummanruskeita sekä harmaita helmiä. Kotikätköistäni löytyi myös purkillinen värillisiä hamahelmiä, jotka olin joskus innoissani ostanut. Nekin pääsivät nyt käyttöön. Nyt on puitteet kohillaan, joten on aika ryhtyä hommiin!
Toistaiseksi olen saanut valmiiksi kaksi pöllöä, kaksi vesimelonin puolikasta sekä yhden (silitysvaiheessa pilalle menneen) tähden. Ystäväni kävi kylässä ja puolestaan askarteli banaanin ja omenan. Luulenpa, että pöllöt ainakin lisääntyvät tässä joululoman aikana ja hedelmiäkin tulee varmasti tehtyä lisää. Mikäli oikein innostun, voipi näistä tuotoksista syntyä joskus jotain ihan myytäväksikin asti.
Yksi huono puoli tässä näiden tekemisessä on, nimittäin se kamala muovinkäry mikä näistä lähtee silitettäessä. Tai sitten silitysrautamme on huono ja kämppämme liian pieni. Noh, mutta, kotikotona voi askarrella ja silitellä vaikka autotallissa!
Askartelu onkin mukavaa puuhaa lomalla, ja hamahelmin sitä voi tehdä vaikka koko perhe yhdessä!
Mukavaa joulunodotusta, aattoa odotellessa!







Comments are closed.