Oi, olipa taas kerrassaan ihana joulu. Vietimme joulun vanhempiemme luona, joten ainoastaan kuusi muistuttaa meille nyt jo ohimenneestä joulusta täällä Jyväskylässä. Aatonaattona ajelimme Saarijärvelle, jossa illalla jo saimmekin maistella kinkkua ja kastaa vaaleaa leipää kinkkuliemeen. Kinkkuliemestä nauttiminen on jo pienestä pitäen ollut ensimmäinen joulun herkkuhetki, jota seuraa aaton aamun riisipuuro. Minun mielestä joulupöytään kuuluvat ehdottomasti aina itsetehdyt laatikot (peruna oli tänä vuonna erityisen hyvää, mutta eivät lanttu-, porkkana- ja bataattilaatikkokaan pahoja olleet), Saarioisten metsäsienisalaatti sekä tietysti kinkku. Juomana ehdottomasti vissyvesi tai colajuoma.
Olin näemmä myös ollut kiltti, koska sain aivan mielettömän kivoja joululahjoja. Musta lompakko, joulunpunaiset hai- kumisaappaat, mustapinkit Skull Candy Uprock – kuulokkeet, raha, leffalippu, lancomen ripsivärisetti sekä suklaat lämmittivät oikein kovasti mieltäni. Myös yhteiseksi saamamme aluslakanat ja Viivi ja Wagner – seinäkalenteri olivat mukavia yllätyksiä pukinkontista.
Tänä tapaninpäivänä tuli syötyä (toivottavasti) viimeisen kerran jouluruokaa, ja täytyy myöntää, että kolme kattausta jouluherkkuja oli sopivasti. Suklaata on tosin jäljellä vaikka millä mitalla, mutta löytyypä herkkuhyllyltä myös kuorrutettuja manteleitakin, namsnams.
Hihii, olen kyllä jo innoissani huomisesta, sillä aion tietysti sännätä ensimmäisten joukossa alennusmyynteihin farkunkiilto silmissäni!





Comments are closed.